Roope Ankan rahasäiliö

Andreas kävi pari viikkoa sitten keskiviikon lounaan yhteydessä parturissa, ja kampaajan pestessä tämän hiuksia hän tuijotti katon ja seinän rajaan niin kuin hän oli tehnyt monta kertaa aiemminkin. Jossain vaiheessa Andreas tajusi, että seinän tapetissa oleva kuvio oli sama kuin hänen lapsuudenkotinsa vessan muovimatossa.

Hiusten puhdistuttua Andreas käveli seinän viereen, seisoi kampaamon viitta yllään kasvot seinää kohti. Hän kallisti päätään yhdeksänkymmentä astetta, jotta kuvio näkyisi siten kuin hän sen lapsuudestaan muisti. Loputon määrä Roope Ankan rahasäiliöitä vieri vieressä ja peilikuvina, kuin rahasäiliö olisi järven rannalla. Andreas päätti jakaa tämän rahasäiliöasian kampaajan kanssa, ja pian oli kampaajankin pää kallellaan ja silmissään rahasäiliö. Luultavasti. Koskaanhan ei voi tietää, miten ihmiset suhtautuvat Andreaksen sekoiluihin. Hiustenleikkuun ajan kampaaja pulputti tapansa mukaan omiaan, mutta Andreas mietti Roope-sedän rahakylpyjä ja sitä valtavaa viivotinta, josta kolikkomeren syvyyden voi tarkistaa.

Juuri saman keskiviikon aamuna Andreas oli lukenut erityisalojen toimihenkilöliiton lehdestä, että Aku Ankan lukeminen lievittää stressiä. Tuon keskiviikon aamupäivä työpaikalla oli ollut sangen stressaava, joten Andreas päätti kokeilla Aku Ankan lukua, kun kampaajakin oli myöhässä. Liiton lehden stressiartikkeli ei valitettavasti ollut lainkaan määritellyt, millaisella annoksella Ankkaa olisi stressiin jo jonkinlainen lievittävä vaikutus. Se minuuteissa mitattava aika, jonka hän lehden selailuun käytti, ei ollut riittävä. Sen sijaan lapsuuden mielikuvitukselle tärkeän ja nyt nostalgian tunteita herättävän kuvion yllättävä löytyminen auttoi paljon enemmän.

Vessan lattian kuvio oli muutamia vuosia sitten kadonnut, kun muovimatto oli korvattu laatoilla remontin yhteydessä. Jo remontin aikaan Andreas oli sen unohtanut, ja unohdukseen se olisi kenties jäänytkin, ellei hän olisi sattunut kerrankin katsomaan seinää eikä vain tuijottamaan sen takana olevaa tyhjyyttä.

Roope Ankan rahasäiliö teki tervetulleen paluun Andreaan elämään.

Yksi vastaus

  1. Ricarda tietää pari asiaa: En muista lattiamattoa, mutta seinässä oli Maria ja lapsi, tietyn etäisyyden jälkeen toistuivat Maria ja lapsi. Ja Akkarin lukemisen stressinpoistovaikutukseen tarvitaan viikoittainen ylläpitoannos. Hätätapauksissa voidaan toki käyttää normaalia suurempaa kerta-annosta, mutta tällöin parhaan vaikutuksen saamiseksi tulisi käytettävissä olla 80- tai mieluiten 70-luvun sarjoja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.